tiistai 19. kesäkuuta 2018

Lego The Incredibles (PS4) ennakkovaraus

Viime viikon perjantaina julkaistiin kesän ja alkuvuoden odotetuin peli, eli Lego The Incredibles (suom. Ihmeperhe) PS4:lle. Kävin tuon julkaisupäivänä noutamassa Asematunnelin Gamestopista, josta olin tuon ennakkovarannut. Ennakkovaraajat saivat tälläkin kertaa kaupan päälle Lego hahmon ja tällä kertaa tuo oli Ihmeperhe 2 elokuvasta Eira 'E' Kuosi (eng. Edna Mode). Tälläkin kertaa, kuten aikasemmatkin Lego hahmot, tämäkin sai vain täällä meillä Suomessa Gamestopista. Kyseisestä pelistä varauksessa on myös Minifigure Edition, jossa peli ja tuo Lego hahmo on pakattu pahvikoteloon. Kyseinen erikoisversio on Britanniassa julkaistu versio ja siellä peli julkaistaan vasta 13.7, eli saan tuon version vasta ensi kuussa. Varasin kyseisen erikoisversion tällä kertaa suomalaisesta pelikaupasta, eli Migamesta. Meinaisin ensiksi varata tuon Game.co.uk:sta, josta olen aikasemmin ostanut kyseiset erikoisversiot, mutta sieltä ei ole yksikään noista tullut ehjänä perille. Olisin myös voinut ostaa tuon samaisen version Zavvista tai täältä meiltä Suomesta Gamehousesta. Zavvista en ole saanut kuin pari erikoisversioita ehjänä perille, joten siksi en varannut sieltä. Gamehousesta minulla taas on huonoja kokemuksia viime vuosilta. Nyt saapunut versio jää vielä muoveihin, koska aion pelata ensiksi vanhoja pelejä läpi ja sitten vasta uudempia. Hintaa tällä Gamestopista ostetulla versiolla oli 59,95€.